Hei, Olen Neea.
Terapeutti, psyykkinen valmentaja ja puhuja.
Olen isosti rakastava ihminen, jonka intohimona on nähdä yksilöiden voivan hyvin. Suurena etuoikeutena saan olla myös äiti kahdelle tyttärellemme. Yhteistä matkaa mieheni kanssa on toistakymmentä vuotta, niin Suomessa kuin Kanadassa.
Vuosien työkokemukseni myötä seurakuntatyössä nuorten parissa, sosiaalialalla ohjaajana, terapeuttina sekä uupumuksesta selvinneenä olen oppinut kallisarvoisen periaatteen; elämä on täynnä mahdollisuuksia ja kun annat itsellesi luvan unelmoida, olet jo ottanut tärkeimmän askeleen niiden toteuttamiseen.
​
Terapiatyön lisäksi pidän luentoja ja tuotan sisältöä sosiaaliseen mediaan, jossa yli 21 000 hengen yhteisö kasvaa ja inspiroituu päivittäin. Olen saanut luennoida sekä kansainvälisesti että Suomessa ja tavoittaa yleisöjä, jotka etsivät hyvinvointia, jaksamista ja lempeämpää suhdetta itseensä.
​
Uskon, että jokainen ihminen kantaa mukanaan kyvyn muutokseen, kasvuun ja hyvään elämään. Iloni on olla mukana tukemassa tuota matkaa.

"Yksinkertainen elämän tehtäväni on auttaa
mahdollisimman monia löytämään elämän
elinvoimaisuus uudelleen."
